Haku:
Ajankohtaista
Julkaisut
Lääkelaitos

Lääkejätteiden oikea hävittäminen

Lääkejätettä syntyy kotitalouksissa ja terveydenhuollossa. Lääkejätettä ovat kaikki käyttämättä jääneet, vanhentuneet tai sellaiset lääkkeet, joiden käytön viranomainen, lääkkeen valmistaja tai myyntiluvan haltija on kieltänyt. Lääkepakkauksiin merkityn viimeisen käyttöpäivän jälkeen lääkkeen valmistaja ei enää vastaa lääkkeen käyttökelpoisuudesta.

Lääkejäte on aina ongelmajätettä, joka tulee käsitellä ongelmajätelaitoksessa. Kuluttajan tulee palauttaa käyttämättä jääneet lääkkeet apteekkiin tai kunnan järjestämään hävityspisteeseen, josta lääkejätteet toimitetaan turvallisesti edelleen ongelmajätteenkäsittelylaitokseen. Kunnilla on myös velvollisuus järjestää asumisessa syntyvien kohtuullisten ongelmajätemäärien käsittely.

Lääkkeet tulee säilyttää turvallisesti mieluiten lukitussa lääkekaapissa. Lääkejätteitäkään ei saa jättää varomattomasti sekajäteastiaan, josta ne voivat joutua esimerkiksi lasten ulottuville. Lääkejätteitä ei saa myöskään huuhtoa viemäriin, sillä lääkeaineet voivat vaikuttaa ympäristöön joutuessaan maaperän ja vesien mikrobilajistoon tai eläin- ja kasvikuntaan. Tällä hetkellä arviolta noin kolmannes kotitalouksien käyttämättömistä lääkkeistä päätyy lopulta joko sekajätteen tai viemärin kautta luontoon.

Lääkehävikin ja lääkejätteen määrän vähentämiseksi on olemassa keinoja. Tee arjen ympäristöteko!

Ohjeita kuluttajalle:

Estä turhan lääkejätteen syntyminen:

  • Käytä aloittamasi lääkekuuri aina ohjeen mukaan.
  • Mieti, tarvitsetko uusia lääkevalmisteita. Lääkärisi tai apteekkisi voi auttaa lääkityksen arvioinnissa ja haitallisten tai päällekkäisten lääkitysten karsimisessa.

Hävitä turvallisesti ja ympäristöä säästäen:

  • Tarkista lääkekaappisi säännöllisesti ja poista vanhentuneet tai käyttämättä jääneet lääkkeet.
  • Lääkkeet kerätään joko alkuperäispakkauksissa tai ilman pakkauksia. Käytäntö vaihtelee eri paikkakunnilla. Reseptilääkkeistä kannattaa poistaa ohjeliput tietosuojan takia. Lääkepakkaukset pakataan muovipussiin ja varmistetaan, että nestemäiset lääkkeet eivät vuoda. Jos lääkepakkaukset pyydetään purkamaan, tuodaan irralliset tabletit ja kapselit apteekkiin läpinäkyvässä muovipussissa. Nestemäiset lääkkeet, voiteet ja aerosolit palautetaan omissa pakkauksissaan.
  • Palauta lääkejäte aina apteekkiin tai kunnan järjestämään hävityspisteeseen.

Ohjeita terveydenhuollon toimijoille:

Ehkäise turhaa lääkitystä:

  • Potilaan kokonaislääkityksen arvioinnilla voidaan karsia mahdolliset haitalliset tai päällekkäiset lääkitykset.
  • Hyödynnä potilaskohtaista annosjakelua.
  • Käytä sopivankokoisia pakkauskokoja.
  • Siirry uuteen hoitokäytäntöön tai lääkitykseen, kun käytössä oleva lääkevarasto on käytetty loppuun.

Säilytä huolellisesti:

  • Inventoi lääkekaapit säännöllisesti.
  • Valvo lääkkeiden oikeita säilytysolosuhteita.
  • Tehosta lääkevaraston varastonvalvontaa.
  • Laadi ja ota käyttöön lääkkeiden vastaavuustaulukot ja muut lääkehuollon ohjeet.

Päivitetty 26.7.2007

Muualla verkossa:

Lääkejätteet terveydenhuollossa, TABU 1/2006 (pdf)